Riistakamerat valvovat ja kuvaavat

Riistakamerat valvovat ja kuvaavat

18.02.2022

Riistakameraa on perinteisesti käytetty eläinten tarkkailuun. Hintojen lasku ja tekninen kehitys on lisännyt niiden käyttöä myös kesämökin ja kodin pihojen valvonnassa. Automaattisesti kuvia ja videota ottava riistakamera sopii moneen tarkoitukseen.

Valvontakameroiden hintojen lasku ja tekninen kehitys on lisännyt kameravalvonnan suosiota niin kodeissa kuin kesämökeilläkin. Metsästäjien suosima riistakamera on noussut suosituksi vaihtoehdoksi mökeillä ja kotipihoissa.

Burrel-valvontakameroita maahantuovan Alaska Brandsin vientijohtaja Joel Immonen kertoo, että riistakameroiden luotettavuuden ja ominaisuuksien parannuttua on niitä viime vuosina alettu käyttää yhä enemmän työmaavalvonnassa sekä kotien ja pihapiirien valvonnassa. 

– Aikaisemmin riistakameroita on valvontatarkoituksessa käytetty lähinnä vapaa-ajan asunnoilla ja satunnaisissa kohteissa, joissa jatkuvaa virtaa tai kiinteää internetyhteyttä ei ole ollut saatavilla.

Immonen sanoo, että kameroiden myyntimäärät ovat kasvaneet tasaisesti jo usean vuoden ajan ja etenkin valvontakäyttö on lisääntynyt huomattavasti. 

– Valvontakäyttöön soveltuvien laitteiden markkinoilla näemme tällä hetkellä eniten potentiaalia ja olemme kehittäneet tuotteitamme ja pilvipalveluamme monikäyttöisemmiksi.

 

Kuvia ja videota sähköpostiin

Elisan liiketoimintajohtaja Olli-Pekka Nokkosen mukaan riistakameroiden valvontakäyttö on yleistynyt etäohjauksen myötä, minkä avulla käyttäjä pystyy saamaan laitteista kuvia ja videota itselleen esimerkiksi sähköpostiin välittömästi, kun kamera havaitsee liikettä.

– Ennen etäohjausta ne tallentuivat pelkästään kameraan itsessään ja silloin piti käydä paikalla asioiden tarkistamiseksi.

Elisan myymistä riistakameroista noin 60 prosenttia menee valvontakäyttöön ja kameroiden myyntimäärät ovat kasvaneet jatkuvasti.

Omaisuuden valvonta on kasvanut vuosi vuodelta, sillä erilaiset omaisuusrikokset ovat myös nousseet uutisointiin erityisesti mökkibuumin ansiosta. Ihmisillä on aito tarve ja tahto suojata omaisuuttaan omaehtoisesti. Esimerkiksi vuonna 2021 Elisan Laitenetin suosituin käyttökohde oli etävalvonta.

 

Metsästäjien suosima riistakamera on noussut suosituksi vaihtoehdoksi mökeillä ja kotipihoissa.

 

Vain omalla alueella

Riistakameralla valvontaan pätevät Immosen mukaan samat lainalaisuudet kuin muuhunkin kameravalvontaan, olennaisimpana se, että valvonnasta tulee ilmoittaa selkeästi mahdollisesti kuvattavalle kohteelle.

Kameravalvonnasta omalla tontilla on kerrottava niin, että ilmoitus ei voi jäädä huomaamatta. Pitää muistaa, ettei kameralla saa myöskään kuvata naapurin pihaa.

 

Sijoita kamera suojaan säältä

Valvonnasta on Immosen mukaan hyvä kertoa suullisesti myös naapureille ja kaikille muille, jotka vierailevat tontilla.

– Kamera kannattaa mahdollisuuksien mukaan sijoittaa niin, etteivät mahdolliset rajutkaan sääolosuhteet estä tai häiritse alueen tarkkailua. Tärkeää on huomioida myös ilmansuunnat, jottei esimerkiksi aamu- tai ilta-aurinko heikennä kuvan laatua.

Riistakameralla valvottaessa ei kameran hankinnan jälkeen kustannuksia enää synny kuin muutamia euroja kuukaudessa. Kuukausittaiset kulut koostuvat kamerassa käytettävän liittymän kiinteästä kuukausimaksusta ja mahdollisesti kameran lähettämien kuvien tai videoiden taltioinnista pilvipalveluun.

 

Salakatselu on kielletty

Riistakameroiden käyttöä kodin tai mökin valvontakameroina ei ole erityisesti tilastoitu, mutta poliisihallituksen poliisitarkastaja Teemu Saukoniemi sanoo, että valvontakameroiden käyttö saattaa joissakin tapauksissa estää rikoksen tekijöitä, mikäli he kameran huomaavat.

– Toteutuneiden rikosten osalta tieto tapauksesta tulee nopeammin, jolloin rikosilmoitus voidaan tehdä asiasta nopeammin ja käynnistää tilanteen edellyttämät mahdolliset muut toimenpiteet. Kameran tallenteista voi olla hyötyä myös tapahtuneen rikoksen esitutkinnassa.

Saukoniemen mukaan mitään erityistä piikkiä riistakameroiden käytössä salakatseluun ei ole tiedossa.

– Poliisin näkökulmasta kuvausvälineellä ei ole merkitystä. Kysymys on siitä, täyttyykö asiassa rikoslaissa säädetty salakatselun tunnusmerkistö.

Mikäli kameravalvonnan piiriin tallentuu tunnistettavia henkilöitä, on asiaa Saukoniemen mukaan arvioitava myös henkilötietolainsäädännön näkökulmasta.

 

Onko kameravalvonta henkilötietojen käsittelyä?

Tallennettu kuva ja ääni ovat henkilötietoja, jos yksityishenkilö on niistä tunnistettavissa. Tallentavan kameravalvonnan harjoittaja, esimerkiksi yritys tai viranomainen, käsittelee henkilötietoja kamerajärjestelmän avulla ja on siksi rekisterinpitäjä.

Tallenteiden säilytysajalla ei ole vaikutusta. Kameravalvonnan harjoittajaa pidetään rekisterinpitäjänä, vaikka tallenteet säilytettäisiin esimerkiksi vain tunnin ajan.

 

Saako valvontakameran asentaa kerrostalon porraskäytävään tai kotipihaan?

Valvontakameroiden sijoituspaikkoihin tai kameravalvonnan oikeutukseen ei voi antaa yleispätevää ohjetta. Jokainen tapaus on arvioitava erikseen. Laillisuuden kannalta olennaista on, mitä käyttötarkoituksia varten ja millä tavalla valvontaa toteutettaisiin, informoitaisiinko siitä valvonnan kohteita ja miten kuvatallenteita, henkilötietoja käsiteltäisiin.

Henkilötietojen käsittely edellyttää aina tietosuoja-asetuksessa määriteltyä käsittelyperustetta. 

Kameravalvonnan harjoittaja vastaa aina itse toimintansa laillisuudesta.

 

Vaihtoehtoja kameravalvonnalle

Muistikortille tallentava kamera, jonka kuvaa katsotaan netin kautta. Kamerassa on edullinen hinta-laatusuhde. Langaton tiedonsiirto ja pienet tietoliikennekulut ovat plussana. Jos kamera anastetaan, tallenteet katoavat.  Pilveen tallentava kameran tuottama materiaali tietoturvariskeiltään parempi.

Kuvien lähetykseen kamerat käyttävät lähes koko Suomen kattavaa GSM-verkkoa. Laadukkaiden tallentavien riistakameroiden hintahaarukka on 150–200 euroa. Kuvia lähettävien GSM-kameroiden hinnat ovat noin 230–400 euroa ominaisuuksista riippuen.

Kamerat tarvitsevat toimiakseen vain muistikortin ja virtalähteen, paristot, ulkoisen akun tai verkkovirran. Sim-korttipaikalla varustetut kamerat tarvitsevat kuvien lähettämiseen GSM-liittymän, joka muodostaa ainoan kiinteän käyttökustannuksen. Kohteen tietoverkkoon liitettävät laitteet käyttävät nettiyhteyttä kuvien lähetykseen, jolloin kuukausimaksu on edullisimmillaan muutaman euron.

Teksti: Mirkka Kortelainen
Kuvat: Lehtikuva, Elisa ja Eränetti

 


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#ilmastointi #ilmastonmuutos #kotona  

Luvassa lämpenevää

Moni suomalaiskoti muuttuu helteellä tukalan kuumaksi. Onneksi tarjolla on myös helpotusta.

#kilpailut  

Pelaa ja voita

Vastaa sähkövisaan tai täytä sähköinen ristikkomme. Visan vastaukset löydät lukemalla tämän uutispohjan juttuja. Uusi visa ja ristikko ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja on avoinna aina noin kaksi kuukautta ilmestymisen jälkeen.

#kolumni  

Apua ilmastovaivoihin

Maailmalla on maha kipeä. Vatsa pönöttää piukalla ja kaasuja karkaa ilmakehään. Tästä ei hyvää seuraa. Ilmasto lämpenee ja ihmisten olo maanpinnalla käy entistä tukalammaksi. Samantapaista jälkeä syntyy, kun päästelee pieruja peiton alla.

Katso myös nämä aihepiirit!

#ilmastonmuutos #vapaalla #verkkopalvelu #energiavinkki #kolumni #kotona #sähkö #turvallisuus #kesämökki #osaaminen #energiatehokkuus #laiteuutuudet #sähköverkko #viihde-elektroniikka #puutarha #työ #energiapolitiikka #lämpö #kaukolämpö #resepti #energiantuotanto #sähkönsiirto #piha #tulevaisuus #sähköasennukset #Laskiainen #hyvinvointi #pääsiäinen #ilmastointi #hiilijalanjälki #datahub #kilpailut #kodinkone #ystävänpäivä #sähkövero #sahkolasku