Vihreä pelastus

Vihreä pelastus

16.02.2023

Energiakriisi mylläsi elämän. Kaikenlainen energia kallistui, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Sähkön, maakaasun, kivihiilen ja lähes kaiken hinta pomppasi pilviin. Syksyn ja talven aikana moniin kukkaroihin ja lompakoihin syntyi suuri lovi. Pahimmillaan energia maksoi kymmenen kertaa enemmän kuin aikaisemmin. Itku ei ole kaukana, kun takapuoli jäätyy penkkiin ja tili tyhjenee. Einari Epätoivo astuu tupaan.

Suomi ei ole kärsinyt yhtä paljon kuin Keski-Eurooppa, jos naapurin kurjasta kohtalosta saa lohtua. Keskieurooppalaiset ovat huippukalliin maakaasun syleilyssä, mutta onneksi suomalaisilla on muitakin vaihtoehtoja. Jos maakaasu on kallista tai sitä ei ole saatavilla, voidaan kaukolämpöä valmistaa puulla tai turpeella.

Talven aikana metsästä saatu energia on pelastanut paljolta. Metsäenergiaa – puuhaketta, risuja ja kaikenlaisia jämiä – on ollut hyvin saatavilla, kun valtio on tukenut metsien hoitotoimia: harventamista ja siivoamista. Kaukolämmön hinta on pysynyt kurissa, vaikka monella paikkakunnalla se on kallistunut jonkin verran.

Samalla tavalla on käynyt sähkön kanssa. Vaikka sähkö on ollut huippukallista, niin ei kuitenkaan yhtä kallista kuin Keski-Euroopassa. Suomalaisia on tässäkin auttanut se, että sähköä ei tehdä maakaasulla tai kivihiilellä, vaan lähes yksinomaan päästöttömillä tavoilla.

Päästöttömyys – tai vihreys – on se juttu, joka on tehnyt ja tekee suomalaisten elämästä helpompaa. Kun ei tarvitse kuskata päästöjä aiheuttavia polttoaineita rajojen ulkopuolelta, niin energian hinta pysyy kurissa. Samalla voidaan tuottaa sähköt ja lämmöt kotimaisin voimin ja välttyä kaikkein rankimmilta hintapiikeiltä. Ennen vihreä energia oli kallista hienostelua, jonka turhan moni muistaa. Nyt se on kuitenkin edullisempaa kuin menneen maailman fossiiliset polttoaineet.

Tämä on syy, miksi suomalainen energiapaletti värjäytyy aina vain vihreämmäksi. Sähköä tuotetaan yhä enemmän tuulivoimalla ja kaukolämpöä keitetään yhä enemmän päästöttömillä kotimaisilla keinoilla. Vaikka vihreät asiat saattavat tuntua turhanpäiväiseltä hömpältä, pelastaa vihreys suomalaiset monenlaiselta kurjuudelta. Samalla Einari Epätoivo jää nuolemaan näppejään.

 

Petri Sallinen
kirjoittaja on Energiauutisten toimituspäällikkö

 


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#energiapolitiikka #ilmastonmuutos #kolumni  

Kuka rakentaa positiivisia tulevaisuudenkuvia?

Pysähdy ja mieti. Jos ilmasto- ja energiakysymykset ratkaistaisiin, miltä 2040-luvun EU:ssa näyttäisi?

#energiatehokkuus #lämmitys #sähkö  

Sähköstä lämpöä silloin kun se kannattaa – lämpövarastot tuovat joustoa kaukolämpöön

Kun sähkö on edullista, sitä voidaan varastoida lämpönä myöhempää käyttöä varten. Sähkökattiloiden ja kaukolämpöakkujen yhdistelmä tuo kaukolämpöön joustavuutta, tasaa kustannuksia ja tukee vähäpäästöistä energiantuotantoa.

#turvallisuus #varautuminen  

Yrityksen kriisinkestävyys syntyy varautumisesta

Kyberhyökkäys, tulipalo tai äkillinen toimitusketjun katkos voivat vaikeuttaa tai jopa pysäyttää yrityksen toiminnan hetkessä. Kriisinkestävyys rakentuu ennakoinnista ja siitä, miten hyvin häiriöihin on varauduttu jo ennen kuin ne tapahtuva...

Katso myös nämä aihepiirit!

#kotona #energiatehokkuus #vapaalla #energiavinkki #sähkö #turvallisuus #kolumni #sähköverkko #viihde-elektroniikka #ilmastonmuutos #työ #kodinkone #verkkopalvelu #energiantuotanto #kesämökki #tulevaisuus #resepti #laiteuutuudet #hyvinvointi #sähköinen liikenne #lämpö #osaaminen #sähkönsiirto #puutarha #ympäristö #lämmitys #piha #energiapolitiikka #kaukolämpö #ilmastointi #toimitusvarmuus #aurinko #valaistus #hiilijalanjälki #sähköauto #tekoäly #aurinkopaneeli #sähköpula #Laskiainen #energiansäästö #sisustus #testi #astettaalemmas #sahkolasku #sähkövero #datahub #sähköuto #sähköasennukset #varautuminen #ystävänpäivä #sähköhammasharja #sähkögrilli #pääsiäinen #vety #sähkönsäästö