Aurinkosuojaus vähentää viilennyksen tarvetta ja säästää energiaa

Aurinkosuojaus vähentää viilennyksen tarvetta ja säästää energiaa

07.05.2021

Aurinkosuojauksella on merkittävä vaikutus asunnon sisätilojen ja lasitetun parvekkeen tai terassin käyttömukavuuteen. Kun kesäaurinko porottaa lasin läpi, nousee sisätilan lämpö epämukavan korkeaksi ja saa meidät kaipaamaan viilennystä. Aurinkosuojaus vähentää viilennyksen tarvetta ja tekee sisätiloista miellyttävämmät oleskella.

Auringon lämmittämien tilojen viilentäminen kesäkuumalla ilman viilennyslaitteita on usein vaikeaa. Viilennyslaitteet taas nostavat kodin sähkönkulutusta. Hyvällä aurinkosuojauksella voidaan vähentää koneellisen viilennyksen tarvetta jopa 90 prosenttia.

Tekniikantohtori Kimmo Hilliahon Tampereen teknilliselle yliopistolle muutamia vuosia sitten toteuttamassa väitöstutkimuksessa arvioitiin muun muassa kotimaisen kaihdinvalmistaja Suomen Visor Oy:n kankaisten vekkikaihtimien vaikutusta lasitettujen tilojen ja asunnon lämpötiloihin sekä viilennyksen tarpeeseen asunnossa.

 

Kaihtimilla merkittävät viilennysenergian säästöt

Tutkimuksessa mukaan esimerkiksi Helsingissä etelään päin sijoittuvassa kerrostalokaksiossa, lasitetulle parvekkeelle asennetut kankaiset kaihtimet vähensivät viilennyksen tarvetta noin 50–70 prosenttia. Mittauksia tehtiin asunnossa, jossa osa ikkunoista suuntautui lasitetulle parvekkeelle ja osa suoraan ulos.

Kun myös asunnon ikkunoissa oli samanlaiset kaihtimet, putosi viilennystarve jopa 90 prosenttia.

Tutkimuksessa arvioitiin tarvittavan koneellista viilennystä, kun asunnon lämpötila ylitti 27 astetta.

 

Jopa 3–5 astetta viileämpi parveke

Kankaiset vekkikaihtimet laskivat tutkimuksessa päivän kuumimman lämpöpiikin aikana lasitetun parvekkeen lämpötilaa jopa 3–5 astetta.

– Viilentävää vaikutusta tehostaa se, että kaihtimet estävät suoran auringon säteilyn parvekkeelle, jolloin lämpöaistimus iholla ei tunnu yhtä voimakkaalta kuin suorassa auringonvalossa. Kaihtimien vaikutusta voidaan ennestään tehostaa tuuletuksella, kertoo Hilliaho.

 

Lisää käyttömukavuutta lasitetulle parvekkeelle

Parvekelasitusten rakenteita suojaavia ja parvekkeen vuotuista käyttöaikaa pidentäviä vaikutuksia on Lumon Oy:n henkilöstöjohtajana toimivan Kimmo Hilliahon mukaan tutkittu paljon. Aiemmin ei kuitenkaan olla huomioitu lasitetun parvekkeen käyttömukavuutta kuumimmalla kesäkaudella, jolloin siellä vietetään eniten aikaa.

– Väitöskirjani merkittävin havainto liittyi juuri kaihtimiin. Niillä on suurin vaikutus lasitetun parvekkeen käyttömukavuuteen, sillä niiden avulla olosuhteita voidaan säädellä. Ne ehkäisevät liiallisen kuumuuden lisäksi myös auringon häikäisyä ja suojaavat naapurien katseilta tiiviisti rakennetuilla asuinalueilla, Hilliaho sanoo.

 

Teksti: Ari J. Vesa, Adato viestintä
Kuva: Suomen Visor Oy
 


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#kodinkone #kotona #resepti  

Raparperi on kirpeä herkku

Raparperi on jokaiselle suomalaiselle tuttu kirpeän hapan kasvi. Raparperi tuottaa satoa jo aikaisin keväällä, kun muut kasvit vasta ihmettelevät tulevan kesän haasteita. Raparperi viihtyy monenlaisilla kasvupaikoilla kaikkialla Suomessa. S...

#energiatehokkuus #energiavinkki #kodinkone #kotona  

Kuivausrumpu voi olla sähkösyöppö

Likainen kuivausrumpu on todellinen sähkösyöppö. Kuivausrummun kaikki sihdit pitää puhdistaa jokaisen käyttökerran jälkeen. Likaiset sihdit nostavat kuivausrummun sähkönkulutusta huomattavasti.

#kotona #laiteuutuudet #piha #puutarha  

Puutarhalaitteilta toivotaan keveyttä ja akkukäyttöisyyttä

Kotipuutarhojen omistajat ovat kaivanneet pieniin puutarhoihin paremmin soveltuvia akkukäyttöisiä työkaluja. Etenkin helppo säilytys ja käyttö ovat pienten pihojen hoitajien toiveissa. Tehosta ja suorituskyvystä ei kuitenkaan haluta tinkiä....

Katso myös nämä aihepiirit!

#kotona #energiavinkki #energiatehokkuus #kodinkone #resepti #laiteuutuudet #turvallisuus #astettaalemmas #viihde-elektroniikka #energiansäästö #hyvinvointi #sähkönsäästö #piha #lämpö #testi #valaistus #vapaalla #puutarha #ilmastointi #sisustus #sähköpula #pääsiäinen #sähkö #lämmitys #aurinko #kaukolämpö #sähköpalo #osaaminen #aurinkopaneeli #sähkögrilli #sähköasennukset #työ #sähkönsiirto #kesämökki #energiantuotanto #sähköverkko #hiilijalanjälki #sähköhammasharja #moottorilämmitys #verkkopalvelu #kotivara #kolumni #tulevaisuus #ilmastonmuutos #sahkolasku